sunnuntai 25. tammikuuta 2009

1,5 kiloa suklaata!

No juu, perjantai... Eikä ollut edes 13pv.... Lähdin uittamaan Rallea ja Varesta uimalalle perjantaina töiden jälkeen. Rusinan käytin ulkona, ja laitoin sen takaisin pentujen seuraksi koirahuoneeseen. Ennen kuin Henkka saapui kotiin, kerkesi tunnissa tapahtumaan kummoisia...

Rusina, murtautui pois koirahuoneesta. Avasi portin (siis oikeasti avasi, sillä siinä on kyllä kiinnitys mekanismi...) luikerteli pois, pentuaitauksesta ja portista, kaivoi kaapista suklaakonvehti rasioita 2kpl, 900g ja 450g. Pisteli ne poskeensa, ja pisti huiliks. Vajaa 1,5kiloa suklaatia ei kuitenkaan tainnut olla hyvä idea... Ja Rusina oksensi. Henkka tuli nyt kotiin. Evakuoi Rusinan eteiseen, jotta saisi oksut siivoottua, Rusina oksensi eteiseen... Ja nyt en oikeasti puhu mitään pikku nökäreoksusta, vaan sellaisesta oksusta, jota tulee n. litra kerrallaan, täysin nestemäistä limaa ja kuin painepesurista päästäisi. Eli sotkua oli. Noh, Henkka siivosi oksut, ja siirsi Rusinan pentujen kanssa, ja alkoi siivota eteistä, ja kas, Rusina oksensi pentujen päälle... =(
Tässä vaiheessa minä kerkisin jo kotiin. Eli Rusina riehui tunnin, ja oksensi seuraavan tunnin. Minä jatkoin pyykkäämistä...
Kun olin saanut pentujen huoneen siivottua, valmistauduin oksentamiseen pussin kanssa. Annoin Rusinalle suolaa, koska oksentaminen loppui. Ja, sittenhän sitä tuli, ja tuli, ja tuli... =/ Voi ei... Illallakin kuului vielä vihellystä, menihän se ilta noinkin...
Mutta ihmeitäkin sattuu, Rusinalle kelpasi vain vesi perjantai iltana, jota se litkuttikin huolella. Koitin tarjota piimää, mutta ei kelvannut, Rusina oli siis oikeasti kipeä! =(
Lauantai aamuna lähdin Rusinaa viemään ulos. Ja niin... Sitähän tuli, siis persauksista... Suklaatia, hieman haisevammassa muodossa. Noh, Rusina näytti parantuneen, koska jo koitti aamulla tiskipöydältä hamuilla muiden ruokia... =( Uskomaton koira. On kiva että koira syö hyvin, mutta että se kaivaa kaapeista roskikset ja suklaat. Kössii pöydiltä kaikki mitä tarjolla on (vaikka koitankin ne evakuoida) ja kun jotain löytyy, syö niin paljon, kunnes loppuu =( Ja sitten voidaan pahoin.

Viimeksi, kun Rusinalla oli vauvoja, oli Rusina saanut tiirikoitua auki pentujen vellirasian, jossa siis 5kg pennuille tarkoitettua vellijauhoa, eli ns. jauhettua nappulaa... No joo, tätä oli pistelty poskeen melkoisesti, mutta onneksi ei kuitenkaan kaikkea! Ja kaiken lisäksi, Rusina omaa jonkun valtaisin hysteerisen lihavuusgeenin. Pentujen aikana paljon laihtunut Rusina, lihoi pentujen jälkeen muodottomaksi, ja muistutti oikeasti pitkä koipista bull terrieriä... =(

Noh, Rusina sai nyt tuomion, ja emme jätä häntä yksin kotiin. Viikonloppuna Rusina istuskeli autossa menojemme ajan, ja tänään se on mukanani töissä. Pentujahan on alettu jo vierottamaan, eli Rusina käy vain maitoauton tyhjennyksessä pentujen luona, mutta pikku pennut selviävät kyllä hyvin ilman mamia yöt ja työpäivän ajan... Rusinan tuomio, on ihan koiran oman terveyden kannalta hyvinkin oleennaista. En halua sitä hengiltä, enkä viitsi sitä häkkiin laittaa kotona, joten... Pennut täyttävät huomenna 5vk, eli ovat siis virallisesti vieroitus kelpoisia. Rusina on kuitenkin meillä vielä viikon verran, ainakin.

Toivomme, että lyyli pysyy hengissä sen aikaa, ainakin kaikki suklaat on nyt syöty...

*

Ei kommentteja: