tiistai 18. marraskuuta 2008

Uusia otoksia!

Pennut poseeras taas hienosti. Tosin, huomasin, vaikka pentujen peittoja vaihdellaan useasti, niin katoppa vaan, kun sattuu aina sama peitto kierrokseen, kun kameran kaivan esiin ;)





Tässä teille... =)

Valoa näkyvissä!

Just Nuts
I´m Nuts

Funny Nuts

Your Nuts
Are You Nuts
Hot Nuts



maanantai 17. marraskuuta 2008

Villi viikonloppu!

Pentulaatikossa on ollut hulinaa viikonloppuna. Ihan ensiksi, se isoin asia. Donna mami lähti kotiin, ja jätti katraansa Emman hoitoon. Emma on suoriutunut valtavan loistavasti 9 pennun hoidosta! Emmalle sopii palkkioksi saada imeksiä pentujen ruokia.. =)
Kotonamme siis on melko hiljaista kyllä nyt. Haukku kuuluu silloin tällöin, mutta enään ei kukaan kilju, ja ylläpidä muiden haukkua. On siis hiljaista. Emma on niin rentoutunut. Ilmapiiri on hyvin sosiaalinen ja sopuisa. Rauhaisaa ennen kaikkea! Tämä hyvä.
"isommat" pennut syövät hyvällä ruokahalulla sapuskaa. Ainut, mikä ei maistu, on se tärkein, eli pentuvelli. Jauheliha on parasta. Eilen poskeen upposi myös kermaviiliä ja pilttiä! Onneksi nuo syö niin vähän, että kukkaro ei kevene pilttien ostamisesta. Vaikkakin, koitin olla "tiukka", ja päätin, että nämä pennut syövät valliä, ja sillä sipuli. Mutta, kuinkas taas kävikään.... Pilttiä on kupissa, ja sillä hyvä... Jos ei velli kelpaa, niin syötän sitten kaikkea mahdollista muuta. Tosin, en kyllä ole luopunut velli ajatuksesta, joten, jossain vaiheessa pennut kyllä syövät sitä. Kasvun kannalta se on paras. Isommat pennut täyttivät myös 4 viikkoa eilen!! Hurjaa kyytiä. Nyt, kun on ollut noiden pentujen kanssa, ei oikeastaan ole kovasti kerennyt seuraamaan Emman pentuja. Huomaan, että niille on paljon vieraampaa kosketus, kuin noille Donnan pennuille tuossa iässä.
Emman yhdellä pennulla jo silmä hieman rakoili, eli kohtahan nekin jo viipottavat pitkinpoikin! =) Olenkin tässä nyt tehnyt periaate päätöksen,sillä koska pentuja on noin paljon, tarvitsevat ne paljon minun aikaani, ja päätös siis oli se, että en aijo järjestää mitään ilta ohjelmaa, vaan lenkitän aikuiset koirat, kun töistä tulen, ja sitten olenkin pentujen kanssa. Koskettelu, juttelu ja muutoin vaan, pentujen kanssa istuksiminen, on niille kovin tärkeää, jotta tottuvat olemaan. Ja pentujen kanssa istumisesta, tänään,aamulla, levitin pentujen aitaukseen sivullisen sanomalehteä, vanhojen päälle, ettei tarvitse pisseissä istua. Noh, siinä istuskelin hetken, ja kun kävin hetkeksi poissa, ja tulin takaisin, istuen samaan kohtaan, niin mitä? Peffan alla tuntui jotain märkää ja lämmintä... noh, skeidahan se siellä... Joku oli kerinnyt vääntää kakkelin sillä aikaa, kun kävin poissa... =/ Noh, kyllähän se nauratti... vaikkain harmitti. Mutta noita sattuu... Ja aamuunisena, kannattaa kait hieman paremmin raapia silmät auki, ennen kuin menee, vaikkakin olisi juuri levitellyt itselleen peffan alusia... ;)

-

torstai 13. marraskuuta 2008

Ja satsi vielä pienempi kaliperisiä!

Hot Nuts

Ylhäällä You´r Nuts ja alempana Are You Nuts "Milli"

Funny Nuts, kainalossa Just Nuts


Ylhäältä: You´r Nuts, I'm Nuts ja Are You Nuts


Koko poppoo!


Tapahtumarikasta!

Tänään on tapahtunut muutamassa tunnissa niin paljon, että ohhoh! Ensinnäkin, se tärkein, Bono nosti jalkaa pissalla!!!! HÄ?? Joopa joo, tervemenoa Tornioon! Miehekäs mies! =D Emma on myös ottanut hoitaakseen Donnankin pentuja, koska Donnahan lähtee lauantaina kotiin, joten olemme Donnaa vieroittaneet pennuista jo, pikkuhiljaa. Ja totuttaneet Emmaa Donnan vauvoihin. Ja hyvin on mennyt. Pikkuhiljaa edistytään! =)

Ja sain otettua joitakin kuvia... ;)

Hiirulikin on hereillä!

Hiiruli lähtikin mallikkaasti keittiön valloitus retkelle, ensimmäisenä! =D

Bono poika

No jaa, luovutan... ;)

Kohta varmasti entinen "Batman"

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Painoja pukkaa!

Pennuilla, siis kummillakin, on painot noussut kivasti. Melkoisia lylleröitä, nuo Donnan putit! ;) Kuviakin pitäisi ottaa, mutta jostain kumman syystä (?), täällä on patit aikasta loppu, joten uskon, että viikonlopulle menee. Donnan yliaktiivisuushaukkuhysteriäkiljukaulahuuto, on sen verran hermojaraastavaa, että odotamme nyt vain, että mami lähtee takaisin sijoituskotiinsa. Donnan sijoitus sopimus päättyy, joten vilkutamme Donnalle, ja toivotamme tietysti mukavaa jatkoa. Minulla alkaa olemaan huumori loppu sen kanssa... =( Noh, ehkä ihan ymmärrettävää, haukkuuhan tai ainakin yskii, melkein koko ajan. Ja kun kiellät, se vain yltyy. Emma ja mr D, melkein lopettavat haukkumisen, heti kun saan Donnan hiljaiseksi. Näin "kaupunki" oloissa (siis rivarissa) tuo haukkuminen kun ei ole kauhean hyvästä. Lieneekös Bonokin oppinut mamilta, pahoja tapoja... Keneltäkäs muultakaan? Haukkumattomilta hippeteiltä, kö? ;)

Kaikki voivat muuten hyvin. Pennut siis varsinkin. Emma on relannut, ja käy pentulaatikolla putsaamassa ja ruokkimassa pentuja. Muutoin, se hengailee ja tutkiskelee (lähinnä etsii herkkuja). Kävipäs hän jopa meidän kaapillakin, josta veti hamsterin lailla dentasticksejä, ja parhaimmillaan, sillä oli niitä 3 suussaan, yksi tassujen alla, ja pussissa vielä jokunen. Oli kovin loukkaantuneen näköinen, kun otin ne pois ;) Varsinainen jyrsijä! =D

-

maanantai 10. marraskuuta 2008

Bonon komentelua!

Bono- poika... Voi, voi... Siinä on sitten varmasti ja takuulla tulossa sellainen podengo pakkaus, että oksat pois. Tänään aamulla, annoin pennuille taas evästä. Kun olin mielestäni antanut tarpeeksi paljon ruokaa pennuille, ja nousin pentuaitauksesta pois, alkoi Bono haukkumaan minulle! Ensimmäistä kertaa, se tajusi katsoa ylös päin, ja haukku jatkui! Kun aloin höpöttää Bonolle, se katsoi hetken ja tuhahti... " Ei toi akka näköjään tajua, turha sille on huudella" , kääntyi pois päin ja lähti kiusaamaan muita. =) On siinä. Mieletön veijari, nyt, mutta mitä se on vuoden päästä??! =D Olemme nyt jo aloittaneet tuon hurjapään "kouluttamisen". Se vaan on pakko. Jos haukkuu tai murisee, niin sapuskaa ei tule. Mutta jos osaa istua rauhassa, ja odottaa omaa vuoroaan, niin sapuskaa tulee. Podengoilla (esim. Mamilla) kun tuo haukku lipsahtaa hieman liika usein, niin eipäs sitä tässä vaiheessakaan kannata ainakaan vahvistaa! ;D
Tytöt ovat selvästi rauhallisempia, kuin Bono. Bono onkin taas tavan Pikkarainen, siis talonmies Pikkarainen =D

-

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Namimaiskin, sapuskaa!

Donnan pennut ovat tänään synttäreiden kunniaksi maistellut lihaa! =) Kaikille maistui, joskin Hiirulilla kesti hieman, ennen kuin tajusi, että mitäs ihmettä...? Bono poika joka alkoi komentamaan, että lisää! Haukkui ja pörisi! =) Noh, äiteeltä perittyä, Donnahan ei mikään hiljainen yksilö ole. Vaikka haukkua on pyritty hillitsemään nyt todella paljon, ettei Emma hermostuisi, lipsahtaa haukku huulilta Donnalla HYVIN usein...
Bono ja Batman pimuli maisteli ruokaa kyllä todella hyvällä halulla! Aamulla sitten uusiksi, ja huomenna ip pääsevät maistelemaan velliäkin! Pennut saivat myös kopallisen leluja, jotka saivat myös heti kovan huomion. Bono poika tepasteli heti kättä vääntämään lelujen kanssa. Ja näyttipä Hiirulikin luontonsa, ja meni heti tutkimaan isointa lelua! Noh, kun lelu piippasi, tuli Hiirulille kiire poistua! =D Vesikupinkin laitoin, siis ihan tietysti vähällä vedellä. Sielläkin on käyty jo uiskentelemassa, ja kukas muukaan, kuin Bono... ;)
Donnan mielestä tuo lattian pikku kuppi on ehdottomasti mukavampi käyttää, kuin normaali, ylös nostettu kuppi...

Pentuja on nyt todella mielenkiintoista seurata. Ne kasvavat hurjasti, ja alkavat jo tajuta juttuja. Tunnistavat jo puhetta jne. hauskaa. Bono on selvästi vilkkain. Hiiruli taas monesti rauhallisin. Hiirulin väri on muuttunut, je mielestäni se on kyllä todella miellyttävän värinen! =)

-

perjantai 7. marraskuuta 2008

Ja marsuja...!


Hiirtä nukuttaa...

Muo kans!


Mutta minuapa ei nukuta ollenkaan!

Taas läjään!

Ja venytyyys!






Photoja hampstereista!


Pojjaan köriläät!
Ja brindlejä ne ON!

Pimuleita rivissä!
Ja mä likka olin ihan yksin...
Kaikki mahtuu vielä samaan, melkein... Mamin korvan päät puuttuu!



Ensimmäinen päivä!

Ensimmäinen päivä Emmalla ja pennuilla on sujunut hienosti. Emma hoitaa lapsosensa erittäin kunniakkaasti, ja on käyttäytynyt todella hyvin. Donnan huutelut saa Emman välillä hermostumaan, mutta osaa pitää kuitenkin hermonsa kasassa. Syö, ulkoilee ja voi hyvin! Eli kaikki hyvin! =D
Sitä ei kait voisi uskoa, että näin pieneen asuntoon mahtuu tälläinen määrä apinoita! Ilman kummempaa rimpuilua! Tosin, kotimme on muuttunut kenneliksi, sillä koirahuoneen tavarat on ollut pakko siirtää olkkariin, joka siis on aijemmin ollut "minun" huoneeni... Nyt sen valloittaa nuo 4 ukkoa, ja Vaakkuhan on ottanut tietysti ilon irti koko hommasta! Hiipii salaa sänkyyn, nylkee kaikkea joka maassa lojuu, varastaa pyykkinarulta vaatteita jne. kiusaa. Voi sitä riemua, kun eilen Emman synnytyksen jälkeen näin olkkarin. Voi apua! Sinne oli silputtu mm. lampaan talja, tehty kaikkea edellä mainittua jne... =/ Voi apua! Noh, onneksi on nyt viikonlopun vapaat vielä edessä, niin saa paimennettua noita ukkojakin!
Donnan pennuista tarvitsisi ottaa kuvia. Ne ovat melkoisia hassunkaisia nyt! Liikuskelevat ja ääntelevät! =D

Mukavaa viikonloppua!

-

torstai 6. marraskuuta 2008

Ohi on!

No niin, nyt siis kaikki pikku putit ovat saapuneet! Kaikki ovat kunnossa. Pennut voi hyvin, ja imuroi maitoa huuleen. Emma mami voi hienosti, ja hoitaa hyvin pentuja. Hysteerisyys on kaukana, tuon viilipytyn määrätietoisesta hoitamisesta! =D
Kaikki hyvin siis! Koitan otella hieman kuvia tässä illan mittaan!

-

Väkeä piisaa maitobaarissa!



-

Ja tyttö...!

Vielä kolmas tuollainen valkopohjainen pimuli, ruskein merkein! Eli nyt niitä on ne 6!!

-

Poika!

Toinen tuollainen tumma (brindle) poika!

-

Lisää pimuja!

Toinen valko pohjainen tyttö, jolla tummempia laikkuja muutamia.

-

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Tyttö!

Vaalean ruskea pikku possunenä!

-

Kaksi ensimmäistä, tuoreeltaan =)


-

Tyttö!

Tyttö putkahti heti perään! Valkopohjainen laikukas. Ja naamassakin toinen puoli valkoinen ja toinen värillinen! Reippaan kokoisia ovat kyllä! =) Ei mitään hiiriä! ;D

-

Poika tuli!

Poika tuli, ja nyt ei varmaan pitäisi taas puhua väristä mitään, mutta näyttää musta brindleltä... Katsotaan sitä myöhemmin!

OOO!

Nyt ponnistellaan! =D

-

Naatti, niin kuin porkkanassa...!

No juu. Emman oleminen on edelleen samanlainen. Se petaa ajoittain ja hääräilee. Itse jouduin luovuttamaan aamun hämärissä, ja kävin tosiaan tunnin nukkumassa, kun isäntä oli hereillä, ennen töihin menoa. Samoin, luovutin, ja peruin tämän päivän tärkeän tapaamisen... =/ Näinhän tämä suunniteltiin. Viikon viimeinen homma, tämän päivän kokous, niin kas, sehän sitten menee näin...

Taas olen joutunut avaamaan monet kirjat ja ihmettelemään, miksi tämä nyt venyy? Aina tulee heti suuri kysymysmerkki, että mitäs jos...? Ja tietysti ne pahimmat ajatukset aina. Vareksen pentue nimittäin koki karvaan tappion, kun Vareksen kasvattaja vain odotti, että synnytys alkaisi. Vihdoin, kun menivät eläinlääkäriin, se oli melkoisen myöhässä. 14 pennusta, 7 kuoli... Ja tässä syynä se, että pentuja oli niin hurjasti, että kohtu ei ollut päässyt supistelemaan, joten normi synnytys ei alkanut. =( Onneksi Vares on yksi niistä onnekkaista! ;D Maailman hassuin koira!

No joo, nyt täytyy lähteä omia ajatuksia tuulettamaan, ja muita koiria lenkittämään!
Ja onneksi, sain kävijälaskurin taas futaamaan! Ja täällä on tehty uusia ennätyksiä, minun sivujeni kävijämäärässä! Sitä en tiedä, kuinka moni tänne tulee, minun kotisivujeni kautta, mutta paljon on kävijöitä =D Terkkuja vaan kaikille!

-

??

Koko yön valvomisen jälkeen, ei tilanne ole muuttunut. En nyt oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä...
Yhtäkään pentua ei siis ole tullut maailmaan... =(

-

ZzzzzZZZZzzzz

Apua, koskaan aijemmin, ei ole koirani synnyttänyt yötä vasten!
Kymmenen jälkeen, alkoi jo haukotuttamaan niin, että ohhoh! Emma petailee ja heiluu edelleen. Selviä taukoja on. Joiden aikana, itsekkin kerkisin muutamaan otteeseen nukahtamaan. Voi, miten ihana kova lattia... =(
Ja mitä, äsken heräsin, ja herranenaika, teki niin hysteerisesti mieli juusto leipää, että pakko oli lähteä rakentamaan! Ja nyt, syöneenä, ja "levänneenä" tarvii mennä taas silmät nakilla tuijottamaan pentulåådalle. Niin, ja yöeläjille, jotka mahdollisesti täällä hengaatte, niin laitelkaa sähköposteja tulemaan! On edes jotain puuhasteltavaa, ennen kun oikeasti on puuhasteltavaa! =D

-

Tästä se lähtee!

Emman synnytys on käynnistynyt. Emma petailee raivokkaasti ja läähättää. Ei taida ensi yönä paljoa nukkumattia näkyä! Laittelen tänne sitä mukaan, kun pentuja putkahtelee. Ja kuviakin koitan saada, sitten aamusta viimeistään =)

-

Kohta, ko?

Ensiksi, on pakko kommentoida tuohon edellisen tekstin kommenttiin. Terkkuja vaan Marille perheineen! Täällä on myös arvuuteltu, ja edellis kerrallahan emma on synnyttänyt tasan,ensin tuli tyttö, sitten poika, tyttö, poika, tyttö, poika. Toiveissa meillä olisi tuo 2+ 4! ;D
Ja mamma Simonen, hyvä asenne! 7 pentua! Koiraa astuttaneet henkilöt, siis Affi ja Pietruska, ovat ns. ammatti simentäjiä, ovathan he lomittajia, ja siementelevät possuja ja lehmiä päivät pitkät. Noh, Affin selvitys astutuksen jälkeen, Emma on siis astutettu 3 kertaa, kaikilla kerroilla on siis 2 pentua saanut alkunsa. Ja koska Emma on kahdesti aijemmin jäänyt tyhjäksi, tehtiin me sulle vielä 1-2 bonuspentua! Hih! Eli, kyllä me lähdetään tästä logiikasta! =D
Hurjasti terkkuja myös "siementäjille", hyvin meni! Nyt pinnistellään vielä synnytys hyvin! Tarjoan sitten ison pizzan ja oluen jyskälässä!

Mutta, sitten tämän päiväiseen. Emmalla oli aamulla lämpö laskenut! 36.8´c, eli, eli. Voisipas sitten mamma yllättää mut (joka odotti pentuja su- ma) ja porsia jo tänään!! (?) Mami on kyllä kovin rauhallinen, ja nukkuu vain. Aamulla se tonki vain herkut ruuasta. On vaan. Donna mamihan sinkoili jo tuossa vaiheessa pesän etsintä puuhissa! Joten, nyt sitten jännätään, että kuinka kauan menee, ennen kuin synnytys alkaa. Lämpö oli jo eilen illalla laskussa, joten tiedä sitten, milloin lämpö on laskenut. Mutta siis pääsääntöisesti, lämmön laskusta alle 37´c, koira aloittaa synnytyksen n. 12-24h sisällä. Joku aikaisemmin, ja joku myöhemmin. Eli, kaikki te, jotka haluatte olla heti kuulolla, niin kannattaa käydä seuraamassa tänään illalla jo,mikä meno! =D

-

maanantai 3. marraskuuta 2008

Rauhallista...

Emman lämpö on yllättävän alhainen. Antaako vinkkiä aikasemmasta synnytyksestä, mitä olin kaavaillut? Noh, tänään otin Emman ja iskä- Dummyn mukaan töihin. Heillä on hieman seuraa toisistaan. Ja kotona haukku on vähempää. Donnahan on nyt alkanut tylsistymään pentulaatikolla, ja viettipä se eilen iltaa meidän kanssa olkkarissa. Olemme nyt hieman vahvistaneet Donnan halua, tulla pois pentuhuoneesta. Koska tänään pitäisi rakennella Donnalle uusi pentutila keittiöön, ja siirtää pennut sinne. Koirahuone, kun menee pian Emman käyttöön. Saa Emma- mamikin tutustua pentulaatikkoon ennakkoon. =)

Donna mamilla siis on kelkka kääntynyt ihan totaalisesti. Se tosiaan haluaa nyt hengailla muiden koirien ja ihmisten kanssa. Se melkeimpä käy vain laatikolla pentuja katselemassa, kun pitää pennuille antaa syötävää tai hoitoa. =) Toisaalta ihan ok, mutta taas sitten ääripää tuosta edellisestä käytöksestä... Mami siis päivystää portilla haukkumassa, kun me olemme poissa, jne. "huonoja" tapoja... =(
No, kohtahan pennuilla jo täys meno päällä, eli ihan varmaan hyvä, että Donna tajuaa hieman jo erkaantua niistä =)

-

Huokauksia ja haukottelua!

Kävimme tänään Emma- mamin kanssa röntgenissä, ja tupahan siellä täysi on. Eläinlääkärin piti vetää henkeä pari kertaa, ennen kuin naurun seasta sai pentuja laskettua. Kyllä sellainen perhe potretti oli kyllä! Selvästi näkyi 5 pentua. Mutta minä olen kyllä, kuvaa lisää tutkiskellessani, tullut tulokseen 6 pentua... Sillä yhdestä päästä näyttäisi lähtevän 2 rankaa... eli... No, sen näkee sitten. Niin paljon väkeä kuitenkin oli, että niin varma en määrästä ole, kuin Donnalla... Pari kuvaa mamista. Vuorokausia tänään 56-57vrk. Mamma voi muuten kyllä oikein hyvin. Iso maha vaan hieman taitaa painaa, sillä maatessa vaihtaa asentoaan useasti, ja öninää ja huokauksia kuuluu. Unikin maistuu, aina kun siihen on mahdollisuus. Emmahan käy kanssani töissä, samoin, kuin Donna aijemmin. Katsotaan, koska joutunee itse jäämään kotiin Emman kaveriksi. Kun nyt torstaihin asti pidättelisi, niin sitten saa tulla ;)



Tässä sitten se haukottelija ;)
Pennut kasvavat niin julmettua kyytiä, että tosiaan, ne näyttää aamulla erillaisilta, kuin iltapäivällä! Bonon turkki on kasvanut hujauksessa. Se on kyllä sileää, mutta aikasta pitkää...? Nyt kyllä oikeasti mielenkiinnolla odotan, mitä noista tulee. Ehkä kaikkea muuta, kuin lyhyitä sileäkarvaisia! ;)


lauantai 1. marraskuuta 2008

Nyt näkyy!

Hiirulillakin oli yön aikana silmät auennut! Heti jouduttiin "sokaisemaan" pentuja, kun kuvia otettiin! =) Tässä tuoreimmat otokset. Emma lähtikin mökkeilemään vielä pariksi päiväksi, joten otetaan siitä sitten huomenna maha kuvia =)